perjantai 22. tammikuuta 2016

Tavoitteita ja taustoja - peekoonylkytystä



Näin vuoden alussa on hyvä vähän valottaa taustoja, kertoa tavoitteita ja vilkaista vähän taaksepäinkin.

Harrastuksen taustoja

Aloitin juoksuharrastuksen keväällä 2014. Juoksin liian kovaa, liian pitkään kerrallaan ja liian satunnaisesti. Kuntotaso jämähti. Petrin kanssa innostuttiin seikkailukisasta, ja minusta tuntui, että en yksin kyllä selviä sellaiseen valmistautumisesta. Otin avuksi PT:n. Kunnostamon Anu auttoi minua löytämään oikean rytmityksen liikkumiseen, toi harjoittelun tueksi lihaskuntoharjoittelun ja lihashuollon.
Täältä ja Täältä pääsee lukemaan fiiliksiä siitä, kun aina kieli vyön alla juossut wannabe-urheilija laitetaan rakentamaan peruskuntoa. H.I.T.A.A.S.T.I. Alhaisilla tehoilla. Olin koko valmennusajan TeamKunnostamo-blogin vieraileva kynäilijä, joten sieltä löytyy koko viime vuoden harjoittelusta ja myös kilpailemisesta kaikenlaista.

Kun keväällä kävi ilmi, ettei Rokua Geopark Challengea järjestetä kesällä 2015, keskityin pelkästään juoksuun. Kesän ja syksyn 2015 aikana osallistuin seuraaviin kisoihin (linkit raportteihini Kunnostamo-blogiin): Iin testijuoksusarjan puolimaraton, NUTS Karhunkierros 31km, Jättiläisten yö - kivesvaara uphill run 11km, Pyssymäki extreme 25km (keskeytys) ja kirsikkana kakun päällä Virpiniemen maastomaraton 42km. Ei ehkä ihan tavanomaisin kattaus ensimmäiseksi kisavuodeksi.

Viime vuosi opetti melkoisesti. Mutta edelleen taistelen syömisen määrän ja laadun kanssa. En tiedä opinko koskaan. Toistaiseksi ainakin on riittänyt, että ennen kisaa pupeltaa pari päivää surutta kaikkea mitä kaapista löytyy. Hyvin on toiminut.

Sananen Harjoittelusta - ja lähtötilanteesta

Oma harjoitteluni on lokakuisen maratonin jälkeen ollut pääsääntöisesti sitä hidasta pk-sykkeillä tapahtuvaa hölkkää ja kävelyä. Muutama kovempi karstanpoistolenkki on tullut tehtyä myös - siis sellainen kieli vyön alla, veren maku suussa tehty lenkki, jossa ainoa tavoite on jaksaa juosta täysiä, ja saada naisesta lähes kaikki irti. Eihän ne tässä vaiheessa vuotta mitenkään kunnon kannalta ole olennaisia, mutta minulle ne ovat erinomaisia nollauslenkkejä. Sinne jää kaikki huolet. Rauhallisemmilla lenkeillä ehtii pohtia asioita, mutta tuommoiset karstanpoistolenkit toimivat niin, että niissä ei ehdi ajatella, kun kaikki energia pusketaan itse suoritukseen. Teholtaan nämä on sellaisia että hyvänä päivänä saa tuutattua maksimisykkeen, huonompana jää sinne 95% maksimista. Eli ne eivät kuulu viikko-ohjelmaan, vaan niitä tehdään silloin kun V-käyrä on tapissa, eikä ulospääsyä tilanteesta ole. Ihmeesti helpottaa, kun käy vetämässä puolikin tuntia niin kovaa kuin jaloista lähtee.

Varsinaisen harjoitusohjelman olemme muokanneet Fitlandian 8 kuukauden maraton-ohjelmasta omiin tarpeisiin sopivaksi - aika samalla kaavalla mennään, mitä ohjelmassakin on.

Lihaskuntoharjoittelun määrä ja laatu katosivat olemattomiin valmennussuhteen päätyttyä. Minä vain tarvitsen jonkun potkimaan persuksille. Osallistunkin nyt sellaiselle bootcampille, missä kerran viikossa treenataan vapailla painoilla, kahvakuulilla, omankehon painoilla ym. Tänään oli kuntotesti ja inbody mittaus siihen liittyen.

 Kuntotestiin kuului: 1000m soutu (4:40min) Kyykky 60 sek (49), istumaannousut 60sek (39), punnerrukset maksimaalinen suoritus (20) sekä staattinen selkäpito (1:25min).

Sain kannustavaa palautetta sitkeydestäni: soudun jälkeen oli jalat melko hapoilla, ja siihen melkein heti perään piti ryhtyä kyykkäämään. Valmentaja sanoi, että huomasi, milloin alkoi jalat hapottaa, mutta en antanut sen häiritä, vaan aloin keskittyä hengittämiseen, ja pidin saman rytmin kuin alussa. Samoin staattisessa selkäpidossa hän oli seurannut minun sykettäni, ja sanoi, että näki missä kohden alkaa tehdä tiukkaa - syke nousee, mutta minä vain sinnillä pidin asennon. Itsekin yllätyin tuosta minuutin ylityksestä. Istumatyöläisen selkälihaksisto ei ehkä noin lähtökohtaisesti ole parhaassa mahdollisessa kunnossa. Punnerrukset ja istumaannousut oli niin ala-arvoiset suoritukset, että jätän ne kommentoimatta sen tarkemmin. Katsotaan mikä on tilanne kolmen kuukauden päästä kun tuo bootcamp loppuu...

Tavoitteista

Tälle vuotta tavoitteena on selvitytyä maaliin NUTS Karhunkierroksella 53km sarjassa aikarajan (10h) puitteissa. Tuon lisäksi meillä on ilmoittautuminen NUTSPallakselle (55km), ja sama tavoite: aikarajan (12h) puitteissa maaliin. Noiden lisäksi minua vähän on alkanut kiinnostaa kiertää muitakin BUFF trail tourin osakilpailuja - ainakin Bodom Trail (21km) on jo merkittynä kalenteriin. Jos viime vuosi, joka oli ensimmäinen vuosi että kilpailin, oli sellaista vähän fiilispohjalta menoa, niin tälle vuotta on sentään jo vähän suunnitelman runkoa olemassa. Siitö tarkemmin myöhemmin.